Formula 1 VPN-Suomi

Luokka: Yleinen

Yleinen

Vielä Kärsämäen nimestä

30.10.2016, kulttuuriliitto

Viittaan vielä kirjoitukseeni joka julkaistiin 9.4 Selänne – lehdessä. Kerroin siis aiemmin Kärsämäkeä koskevasta lehtiartikkelista jonka löysin kansallisen sanomalehtiarkiston kätköistä. Tämä artikkeli on tähän asti vanhin löytämäni kirjallinen kuvaus jossa selitetään Kärsämäki nimen alkuperää. Vielä vanhempia mainintoja etsin edelleen. Edellisessä lehdessä nimimerkki ”vanha kärsämäkinen” kertoi Ruhankankaalla olevasta mäestä josta sanotaan Kärsämäen saaneen nimensä. Rannankylän – …

Yleinen

Juttua Kärsämäen nimestä

30.10.2016, kulttuuriliitto

Kärsämäki nimen alkuperää selitettäessä kerrotaan usein tarina ukosta joka poltteli piippua mäen juurella ja unohti sen sinne. Myöhemmin on ukko sanonut:  – Jäi kärsä mäelle. Tästä tarinasta on useita eri muunnoksia olemassa. Kotiseutuhistorian harrastaminen on jatkuvaa seikkailua ja uuden löytämistä. Suosittelen sitä kaikille. Löysin vuosi sitten kansalliskirjaston sanomalehtiarkistosta 151 vuotta vanhan Kärsämäkeä käsittelevän tekstin. Mielenkiintoiseksi …

Yleinen

Kärsämäki kaskuaa

30.10.2016, kulttuuriliitto

Tapahtui siihen aikaan, kun Aapeli oli vielä nuori mies. Kesäiltana Aapeli koputti Mäntylän piika-Maijan aitan oveen. Maija avasi oven ja Aapeli luiskahti sisään. Hän istui oven pieleen jakkaralle. Maija puolestaan istui sänkynsä laidalla. He istuivat ääneti puolisen tuntia. Viimein Aapeli virkkoi: – Vaan siellä tuulee… Pitkän tovin kuluttua hän jatkoi: – Ja kohta sattaa… Kumpikin …

Yleinen

Kärsämäki 145.v juhlavideo.

22.10.2014, kulttuuriliitto

Kärsämäen 145 v. juhlavuosi on huipentumassa loppuaan kohti. Tänä vuonna ohjelmaa ja tapahtumaa on näissä juhlallisuuksien merkeissä vietetty monin eri tavoin. Kaikesta juhlavuoteen liittyvästä kotiseutuihminen ja kulttuuriliitto haluaa lausua kauniit kiitokset kaikille niille tahoille ja toimijoille jotka ovat osallistuneet omalla työpanoksellaan juhlavuoden toteutukseen ja järjestelyihin. Juhlavuosi oli hieno ja ikimuistettava. Juhlavuoden kunniaksi kulttuuriliitto julkaisee nyt …

Yleinen

145.v juhlakuva osa. 4

17.09.2014, kulttuuriliitto

Kärsämäkistä puhetta- murrenäyte. – Päevää! – Noh päevää, päevää. – Vai Kyllä nyt aenaki heinät piisaa melekee jokkaesella. Meilläkin on nyt monta latuva aevan täynnä. – Niin oo meilläki! Kotinevalla on aenaki toesta latuva ja Luonuvan ojalla pari latuva ja suova. Nei kyllä ne Luonuvan ojan heinät oo mittää kehuttavija. Ne sae vähä luokoutuva sillo …

Yleinen

Kärsämäen järvikartta

17.09.2014, kulttuuriliitto

Yle uutiset uutisoi hiljattain, että kotoisasta ”tuhansien järvien maasta” löytyy yli kolme tuhatta paska – tai pasko alkuista lammen nimeä. Kotiseutuihminen ei löytänyt Kärsämäen karttaa tutkiessaan yhtään pasko tai paska alkuista lampea. Sitä vastoin kotoisan ja hyvin tunnetun Onkilammen lisäksi kartalta iski silmään lukuisia järvi- loppuisia paikkoja. On hyvin tunnettua ettei Kärsämäellä liiemmälti järviä ole, …

Yleinen

Kärsämäki kaskuaa.

08.01.2014, kulttuuriliitto

Kärsämäen Lehtikankaan savottakämpällä syttyi kerran tulipalo. Miehet ryhtyivät sammutuspuuhiin.  Eräs miehistä sieppasi kuivan leivänkannikan pöydältä ja vei sen kauaksi lumihankeen. Mies kömpi savun läpi kämpän laverille nukkumaan ja murahti: – Eipähän pala vähä leipä!

Yleinen

Tervetuloa tonttujen levinneisyysalueelle!

25.10.2013, kulttuuriliitto

Poortvlietin ja Hygenin toimittama ”suuri tonttukirja” on mielenkiintoinen ja oivallinen teos.  Jo kirjan alkusivuilta esiintyvästä kartasta voi laittaa merkille, että Kärsämäki kuuluu kiistattomasti tonttujen luonnolliseen levinneisyysalueeseen. Kotiseutuihminen suosittelee jokaista tutustumaan suureen tonttukirjaan. Se tosiasia, että Kärsämäki nimetään tonttujen olemassaoloa ja levinneisyyttä tutkivassa kirjallisessa selvitystyössä, todistaa ettei tonttujen esiintymistä Kärsämäellä voida millään muotoa enää asettaa kyseenalaiseksi. …

Yleinen

Kärsämäen matkailuviiri.

18.10.2013, kulttuuriliitto

Matkailuviirit olivat kovasti muodissa 60-, 70 ja 80- luvuilla. Lomareissulta kotiin palatessa tuotiin tuliaisiksi ja muistoksi matkailuviiri. Kotiseutuihminen ja kulttuuriliitto sai hiljattain lunastettua kokoelmiin kauan kaivatun keräilyhelmen eli Kärsämäen oman matkailuviirin. Mitä pidätte? Komea vai mitä!

Yleinen

Kärsämäki kaskuaa.

18.10.2013, kulttuuriliitto

Sota-aikana kotirintamallakin vaadittiin henkilöllisyyspapereita.  Kärsämäellä lähti Kuusikon Taneli naapuripitäjään työnhakuun. Matkalla hän poikkesi tienpuoleen. Nimismies ajoi paikalle. Tanelin huomattuaan hän huusi: – Mikäs mies siellä? Onko teillä paperia? Hädissään Taneli vastasi: – Ei oo paperia.  Sammalia vaan…

Yleinen

145.v juhlakuva osa. 3

18.10.2013, kulttuuriliitto

” SÄÄSTÄEN SITÄ VETOVETTÄ HOLOVATAAN.” – Kärsämäkinen sananparsi-

Yleinen

145.v juhlakuva osa .2

25.09.2013, kulttuuriliitto

”HYVÄNÄ VUONNA OHORA JOUTUU SEIHTEMÄSSÄ VIIKOSSA KÄESTÄ KÄTTEEN.” –  Kärsämäkinen sananparsi –

Yleinen

145.v juhlakuva osa .1

17.06.2013, kulttuuriliitto

TERVETULOA KÄRSÄMÄELLE!

Yleinen

Kärsämäki 145 vuotta!

17.06.2013, kulttuuriliitto

Vuonna 2014 tulee kuluneeksi 145 vuotta kärsämäen kunnan perustamisesta.  Juhlavuoden kunniaksi kulttuuriliitto ja kotiseutuihminen aloittaa juhlinnan julkistamalla ”145.v juhlakuvasarjan”.  Kuvia julkaistaan tasaisin väliajoin. Olkaa hyvät.