Maailmassa on tuskin seutua ja kolkkaa, josta olisi yhtä vaikea esittää yleistyksiä kuin Kärsämäestä. Mitäpä yhteistä on kirkonkylää halkovan valtatie-4:n kuumeisella hyörinällä ja Hallanperän kylänraitin uneliaalla rauhalla? Tai keskustan huoltoasemien ja katuvalojen välkkeessä kylpevällä yöllisellä Rannankylällä ja kynttilöiden lepatuksen valaisemalla kirkkomaalla? Entä Alarannan palatsimaisilla pihattonavetoilla ja Puusaarenperän mustan ja harmaan sävyisillä vanhoilla asuinrakennuksilla? Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin.
"Mustaa ja harmaata"
Kärsämäen kuvaaminen ei kuitenkaan ole mahdollista ilman tietynasteista yleistämistä ja yhdistämistä. Yksi yhdistävä tekijä on keskus. Tosin sana keskus tässä tapauksessa ontuu, sillä kysessä on tuiki tavallinen kirkonkylä. Mielikuvat ovat usein syvään juurtuneita. Moni kuvittelee, että ensimmäinen näky jota heitä kohtaa matkalla Kärsämäelle muistuttaisi jotain sellaista jota vain postikorteista voidaan löytää. Tässä turisti tavallisesti pettyy: useimmat Kärsämäelle saapuvat matkalaiset ohittavat pitäjän näkemättä vilaustakaan tuosta ”Suomen sydämellisyydestä” tai edes Kärsämäen mahtavista kirkoistaan, taide aarteistaan tai kulttuurista. Yleensä kirkonkylää peittää talvinen loka jonka valtatie-4 armottomasti lyö kadun laitamille saaden talot ja virastot näyttämään kurjilta. Kosketus todellisuuteen on raju: se on aina hämmentävä ja toisinaan hiukan pelottava. Kylänraitti sieppaa säälimättä sisuksiinsa tyrmistyneen matkamiehen, joka on odottanut näkevänsä jotain hienompaa.
Kärsämäellä on toki viehätyksensä, mutta sen vieras tajuaa vasta läpikäytyään välttämättömät ”initaatiomenot.” Runollisuuden ja kauneuden hän oivaltaa vasta paljon myöhemmin ja palaa Kärsämäelle ”Suomen sydämellisyyteen.”
"Suomen sydämellisyys" odottaa oven takana.
Merkinnät RSS-syötteenä